Ruokaa ja ruunikkoja

Tässäpä taas kuulumiset parin päivän ajalta.

   Perjantaiaamu alkoi tuttuun tapaan aikaisella herätyksellä. Löntystelin töihin hipihiljaisessa kaupungissa lomailevien kiinalaisten nukkuessa vielä autuaasti. Ostin aamupalakseni katukeittiöstä bingin, eräänlaisen rasvassa paistettavan pannukakun, johon sain täytteeksi kanaa ja tuoretta salaattia. En ymmärtänyt kojunpitäjän vahvasta maalaismurteesta melkein mitään, mutta osoittelu ja "不要辣椒" vievät näissä aika pitkälle.

   Lounaalla menin ensimmäistä kertaa kiinalaiseen ravintolaan muutaman työkaverin kanssa, mikä oli tosi jees. Suuri osa lähetystön suomalaisväestä on tottunut ruokailemaan alueen eurooppalaisissa ravintoloissa.

   Illalla menin Sisin kanssa japanilaiseen ravintolaan, jossa meille tuotiin kaikenlaista – enimmäkseen mereneläviä sisältävää – ruokaa yksi annos kerrallaan. Paljon on tullut syötyä raakoja vihanneksia ja kalaa, joista kovasti varoitellaan ulkomaille mentäessä. Olen kuitenkin aika vakuuttunut siitä, että kolmen kuukauden raakavihannespaastosta koituisi paljon ikävämmät seuraukset kuin mistään muusta.

Nam

Ahmittuamme koko menun seikkailimme Sisin sukulaisten luokse, josta yhdessä lähdimme varhain aamulla kaupungin ulkopuolella olevalle ratsastustilalle. En koskaan saanut selville, mitä sukulaisia nämä olivat, eikä Sisi itsekään ollut ihan varma, mutta kai tämä on sitä itämaalaisten yhteisöllisyyttä ja sukurakkautta, sukua kuin sukua.

   Perheeseen kuului vanhemmat ja kuusivuotiaat kaksostytöt. Frozen oli kova sana, kotoa löytyi Elsa-viirinauhaa ja Anna-sälää, ja Let It Gota piipitettiin iloisesti englanniksi.

   Opin tästä käynnistä muun muassa, että moottoripyörän ajamiseen Pekingissä liittyy huomattavia rajoituksia. En ollut koskaan kiinnittänyt huomiota niiden puuttumiseen kaduilta, joilla päristelee kaiken maailman mopoja, mautoja ja muita vekottimia. Näiden sukulaisten olkkarissa kuitenkin lepäili kiiltävä Harley-Davidson ilman rekkaria, jollainen kuulemma maksaa noin 3500 euroa. Laitakaupungilla ajeluun tarvittava rekkari on paljon halvempi, mutta keskustassa asuvalle perheelle sellaisen hankkimisessa ei olisi mitään järkeä.

   Lisäksi opin, että vettä tarkoittavaa shui-sanaa voi oikeastaan käyttää melkein mistä tahansa juomasta. Juomalle on kyllä varsinaisempikin yleissana, mutta siihen en ole vielä ikinä puhekielessä törmännyt.

Mutta niin. Ratsastustilalle. Syötyämme kiinalaisille epätyypillisesti aamupalaksi leipää – jota omat makunystyräni pitivät lähinnä teollisena sokeri-vehnä-lisäainemössönä – lähdimme varhain ajamaan ruuhkaiselle tielle parin tunnin päässä sijaitsevalle ihmisiä ja hevosia kuhisevalle aavikkoalueelle. Itsehän olen ollut aikaisemmin hevosen selässä tasan kerran, ja siitäkin on noin kymmenen vuotta aikaa. Siellä me kuitenkin käyskenneltiin puolisentoista tuntia, Sisi ja minä hepoillamme, molemmat pikkutytöt yhden vanhemman kanssa samalla hevosella ja kaksi tilan työntekijää omillaan.

Länkkäri

   Molemmat työntekijät olivat tyypillisiä maalaiskiinalaisia äijiä, puhuivat leveää murretta ja vaikuttivat hyvin tietämättömiltä ulkomaailmasta. Toinen oli kuitenkin kuullut Suomesta, sillä oli joskus aiemmin törmännyt suomalaisporukkaan, joka oli kaljastanut ja rellestänyt ja ylläpitänyt mainiosti kotimaamme imagoa känniääliöturistien tukikohtana. Herra sitten uteli, että miksi suomalaiset ovat niin hyviä juomaan. Vastasin, että varmaan siksi kun meillä on kylmä maa eikä mitään tekemistä. (Olisin varmaan vastannut järkevämmin, mutta vieraalla kielellä sanavalmius kärsii aika mittavia kolhuja.) Keskustelu jatkui jokseenkin seuraavanlaisesti:

–        Ai Suomessa on kylmä?

–        Joo. Se on Pohjois-Euroopassa.

–        Aijaa. Miks kaikki suomalaiset on niin valkosia?

–        No siellähän on paljon vähemmän aurinkoa.

–        Mutku eteläkiinalaiset on kaikki niin hienoja ja valkosia ja pohjoiskiinalaiset ihan mustia.

–        Joo, mutta suomalaiset on myös eri rotua. Me ollaan luonnostaan vaaleempia.

–        Mutku KAIKKI suomalaiset on valkosia.

–        Niin niin. Kun me ollaan eri rotua.

Ei siitä sen enempää.

   Siinäpähän sitten istuskelin väsyneeltä vaikuttavan hevosen löntystellessä kuuliaisesti muiden perässä.

Puolimatkassa takaisin kaupunkiin menimme korealaiseen ravintolaan, jossa jälleen kerran söin itseni ähkytäyteen aasialaista ruokaa, josta on tullut aika hyvä otanta. Otannan kruunasi iltapalaksi syömäni nuudeliannos, jonka oli laittanut sisämongolialainen kämppikseni kotiseutunsa tapaan.

   Kai silloin voi sanoa, että olen parin päivän sisään syönyt kiinalaista, japanilaista, korealaista ja mongolialaista?