Irrelevanttia lingvistiikkaa

Kuulumiset rajoittuvat tällä hetkellä siihen, että töissä on kivaa ja elo kämppisten kanssa leppoisaa. Niinpä tällä kertaa pureudutaan elämäntapahtumista raportoinnin sijaan yhteen mieliaiheistani: kieli-ilmiöihin.

   Olen Pekingissä ollessani oppinut muutaman kiinankielisen sanan ja sananparren, jotka ansaitsevat tulla vatvotuiksi tällaisessa helposti lähestyttävässä muodossa. Ja kielethän ovat hauskoja.

   Yksi ensimmäisistä oppimistani uutuuksista oli keisari Kangxin muinoin lanseeraama lausahdus 朕知道了 zhèn zhīdàole, hyvin vapaasti käännettynä "okei". Ilmaisua 知道了 zhīdàole, "tiedetään", käytetään kuittaamiseen, kun on ymmärtänyt toisen selittämän asian. 朕 zhèn taas oli keisareiden käyttämä yksikön ensimmäistä persoonaa ilmaiseva sana. Kangxi siis vastasi epäkiinnostavina pitämiinsä tiedotteisiin ytimekkäällä ilmaisulla, joka tarkoitti jotakuinkin "meidän ylhäisyytemme on vastaanottanut ja ymmärtänyt viestin, eikä aio ryhtyä mihinkään jatkotoimenpiteisiin tai halua enää kuulla nillitystänne". Nykyään tätä vuosisatojen takaista lauselmaa on alettu viljellä puhe- ja somekielessä astetta värikkäämpänä tapana sanoa "joo tiiän".

Viime viikolla opin, että Lähi-itä on kiinaksi kirjaimellisesti keski-itä, 中东 zhōng dōng . Mutta eihän kyseinen alue ole täältä katsottuna todellakaan idässä! Opetettuaan minulle tämän sanan kämppikseni rupesi itsekin ensimmäistä kertaa ihmettelemään asiaa, jolloin sain kunnian valistaa häntä selittämällä, että kyseessä on vain suora käännös alkujaan länsimaisesta nimityksestä.

   Noin vuosi sitten pohdin astetta syvällisemmin tätä Lähi-itä/Middle East -kysymystä ja tein nettisanakirjan avulla pientä tutkimusta aiheesta. (Kyllä, se oli mielenkiintoisempaa kuin lukea seuraavan päivän tenttiin siitä, mitä mieltä Taylor oli johtamisesta tai joku Fukoo vallasta ja sen ilmenemismuodoista.) Selvisi, että lähi- ja keski-etuliite vaihtelevat eurooppalaisissa kielissä täysin satunnaisesti. Muun muassa saksasta löytyy molemmat ilmaisut, Nahen Osten ja Mittlerer Osten. Kysyin asiasta saksalaiselta kaveriltani, joka sanoi, että voisi ihan hyvin käyttää kumpaa tahansa, eikä tiennyt, oliko niillä jotain eroa. Niinpä selvitin vielä Wikipediasta, tuosta tiedonjanoisten vehreästä keitaasta, että kyseessä on kaksi osittain päällekkäistä aluetta, joista arkikielessä puhutaan usein miten sattuu. Luulen, ettei afganistanilainen loukkaantuisi virheellisestä väittämästä ”Afghanistan ist ein Staat im Nahen Osten” sen enempää kuin itse loukkaantuisin lausahduksesta ”So the Scandinavian countries, such as Finland…”

   Kolmannen sanan opin laittaessani viime tiistaina, tasan kaksi viikkoa täällä asuttuani, ekaa kertaa itse ruokaa keittiössä. Säädettyäni aikani kaasuhellan kanssa sain heiteltyä pannulle sieltä Wal-Martista ostamani pavun- ja tofunpalaset. Koodaajakämppis ja huonekaverinsa pölähtivät kotiin kesken tätä kulinaarista taiteilua, ja jäivät katselemaan paistinlastan heilutteluani. Marmatin englanniksi, että yleisön läsnäolo aiheutti paineita, ja koodaaja käänsi sanan paine, 压力 yā lì. Mieleni puhaltui, kun tajusin, että kiinassakin samaa sanaa käytetään sekä fysiikassa että sosiaalisessa merkityksessä, ihan niin kuin englannissa ja suomessa. 力 lì on yleissana voimalle, ja kirjaimellisesti kyseessä on painovoima, tai painamisvoima.

   Jotkut asiat on ihan tosi simppeleitä, ne vain pitää ensin oppia.

Korkean tason kokkailua. Tofu paistinpannulle ja kuppinuudelin sekaan.

Näin tällä kertaa, alkavan viikonlopun aktiviteettien jälkeen pukkaa taas ajankohtaisempaa tapahtumaraportointia!