Illalliskeskusteluja

Nyt on porukat turvallisesti Suomessa ja Sisi Australiassa, eli olen kai sitten virallisesti omillani. Toistaiseksi en ole kuitenkaan joutunut murehtimaan jokapäiväisestä leivästäni, sillä illalliset ovat tähän mennessä hoitaneet aina itse itsensä.

   Maanantaina, pestyäni töiden jälkeen kylppärin lattian, kämppikseni heräsi juuri päikkäreiltään ja kysyi, olinko jo syönyt. Ja koska en ollut, niin hän laittoi minullekin paistettua riisiä ja eilistä lihalientä. Katselimme syödessämme amerikkalaisia action-elokuvia tietokoneelta ja jutustelimme heikolla keskinäisellä ymmärrysasteella. Kyselin muun muassa, miten heidän (tämän kiinteistönvälitystoimistolla työskentelevän pariskunnan) työpäivänsä oikein menevät kun ovat aamusta iltaan töissä ja välillä kotona, mutten saanut melkein mitään selvää jätkän nopeasta puheesta. Pian hän lähti takaisin töihin ja jätti minut yksin koneensa ääreen sivistymään The Fast and the Furiousin äärelle, mutta kiinnostus lopahti aika äkkiä ja menin pesemään astiamme keittiöön, jonka kraanasta tulee jostain syystä pelkästään viileää vettä.

   Tiistaina taas toinen, ainoa kohtuullista englantia puhuva kämppikseni pyysi minut seurakseen ravintolaan. Hän ei itse laita koskaan ruokaa – neljästä kämppiksestäni ainoastaan yksi laittaa – ja ulkona syöminenhän on halpaa kuin heinä. Aikomuksena oli mennä tässä lähellä olevaan aasiravintolaan, josta saa ilmeisesti aasinlihalla täytettyjä hodarin tapaisia leiväkkeitä. Paikka oli kuitenkin jo sulkenut, joten lampsimme tien toiselle puolelle tavalliseen kiinalaiseen ravintolaan.

Ettei tekstiä tule liikaa kerralla, laitan tähän väliin kevennyksenä iskän ottamat before- ja after-kuvat lentskan ikkunasta sekä näkymät suurlähetystön ikkunasta Pekingissä ja siskon asunnosta Helsingissä.

Peking-Helsinki-Peking-Helsinki. Välillä ikävä sinitaivasta ja keuhkosyövättömyyttä.

Ravintolatarina jatkuu.
   Puhelimme chinglishiksi niitä näitä, ja rupesin vasta jälkeenpäin miettimään, kuinka hedelmällistä onkaan keskustella täysin erilaisen kulttuuritaustan omaavien henkilöiden kanssa. Onhan tässä vuosien saatossa tutustuttu yhteen jos toiseenkin ulkomaalaiseen, eikä vähiten kiinalaisiin, mutta jokainen juttutuokio tuntuu kasvattavan sosiaalista ymmärrystä piirun verran lisää.

   Ensinnäkin kävimme pienen keskustelun siivoamisesta:

–        Oliksä pyyhkiny kylppärin lattian?

–        Joo.

–        Siis mä sain melkeen sydärin (吓了一跳!) ku eilen kävelin kylppäriin ja siellä oli ihan puhasta! Ei sun ois tarvinnu, täällä käy siivooja pari kertaa kuussa.

–        Aijaa, no ei siihen menny ku muutama minuutti. Oon tottunu siivoamaan ite kotini.

–        Jouduksä aina ite siivoamaan?

–        Joo, ei Suomessa yleensä käytetä siivoojia. Helpostikos sitä kämppänsä siistinä pitää ku asuu yksin.

–        No huh huh.

Lisäksi sain selville, että kiinteistönvälittäjäkämppiksilläni on yleensä joka arkipäivä 12 tunnin työvuoro, johon sisältyy kaksi noin tunnin mittaista taukoa lounaan ja illallisen kieppeillä. Työ vaikuttaa suhteellisen vapaalta, kun kerran tyttökin silloin lähti tuosta vain näyttämään tätä asuntoa, mutta tuntuu kuitenkin aika hurjalta joutua aina olemaan kirjaimellisesti koko päivä töissä.

   Kiinassa on yleistä, että lukiosta mennään suoraan neljä vuotta kestävään yliopistoon – paineet opiskelupaikan saamiseen ovat valtavat, koska välivuoden jälkeen hakeminen muuttuu huomattavasti vaikeammaksi – jonka jälkeen siirrytään työelämään noin 22-vuotiaana. Jos oikein käsitin, niin illallisseurani, joka koodaa äppejä jossain menestyvässä firmassa, kertoi tienaavansa kuukaudessa 30 000 juania eli yli 4000 euroa. Ja työpäivät ovat normaalin pituisia, noin yhdeksästä noin viiteen. Ilmeisesti tällä ikäiselläni jätkällä ei ole mitään tarvetta sen kummemmalle itsenäisyydelle ja yksityisyydelle, kun asuu tuloistaan huolimatta ihan mielellään jaetussa solukämppähuoneessa. Ehkä hän pyrkii myös säästämään rahaa mahdollisia jatko-opintoja varten.

   Keskustelimme myös avioliittoon painostuksesta. Sanoin, ettei Suomessa vanhemmilla ole todellakaan sananvaltaa lastensa avioliitoissa ja että on ihan ookoo, vaikkei ikinä menisi naimisiin. Kämppis taas kertoi, että Kiinassa vanhempien mielestä 30 ikävuotta lähestyvä naimaton lapsi on jonkinasteinen katastrofi ja että vanhemmat muutenkin pitävät lapsia omaisuutenaan, johon heillä on täysi määräysvalta. Ei mitään uutta saastepilvien taakse piiloutuneen auringon alla, mutta oli jännä kuulla nuoren kiinalaisen itse käyttävän juuri noita sanoja, joita on tottunut kuulemaan länsimaalaisten suusta. En vaivautunut utelemaan, suunnitteleeko hän lähivuosina naivansa 400 kilometrin päässä asuvan tyttökaverinsa.

   Ruoan jälkeen menimme kauppaan, kun kerroin tarvitsevani juomavettä (jota ostetaan isoissa tonkissa, kun kraanavettä ei tietenkään voi juoda) ja vessapaperia. Päädyimme tämännäköiselle kujalle:

Supermarket?

Tänään taas löysin tieni kunnolliseen supermarkettiin, joka sijaitsi valtavan toimisto-/hotelli-/ostarirakennuksen alakerrassa. Matkalla tein puoliksi vahingossa sosiaalista koetta lähtemällä liikkeelle hupparissa ja abikollareissa. Asun hyvin lähellä Silkkikujaa, tuota turistien Mekkaa, jonka laitamilla luonnollisesti surisee joukoittain rihkamantyrkyttäjiä. Tiedoksi kuitenkin kaikille, että tyrkyttäjien hanakkuutta saa helposti murennettua pukeutumalla astetta trashymmin.
   Kaupassa oli vain muutama hassu asiakas, mutta myönnettäköön sille eksotiikkapisteitä jääkaappilämpöisestä pakasteosastosta.

Ruoan suhteen pääsin tänäänkin ihan vahingossa pälkähästä, kun kysyin kotona olevalta kämppikseltä, oliko hän jo syönyt. Hän sanoi tilanneensa ruokaa, jonka pitäisi tulla ihan kohta, ja että voin syödä sitä. Vastasin voivani ihan hyvin keittää kaupasta ostamani kuppinuudelin.
   Hetken kuluttua minulle kuitenkin tultiin tuomaan suoraan huoneeseeni kokonainen annos takeaway-ruokaa lisukkeineen päivineen, ja kämppis sujahti nopeasti takaisin huoneeseensa pelaamaan tietokonepeliä.
   Että sellaista tahatonta loiselämää tullut eleltyä. Joku päivä laitan koko joukolle sellaisen gourmet-uunilohiaterian ettei moista ole ennen nähty.
   Ai niin, eihän täällä ole uunia.