Täällä ollaan!

Ympyrä sulkeutuu. Kolmen kuukauden harjoittelu on takanapäin ja olen kotoutunut tänne puhtaaseen, pimeään ja Pekingiä huomattavasti lämpimämpään Suomeen. Enää ei tarvitse odotella töihin pääsyä, jotta valmiin blogitekstin saisi julkaistua. Muutama keskeneräinen tekstinhahmotelma jäi lepäilemään läppärin tiedostojen syövereihin, laiska kun välillä osaan olla.

Pieni paniikki kun ei matkalaukkuvaakaa. Yläraja 23kg.
Tässä kuva lentokentän baggage dropin vaa'asta. Perfect much?

Mutta Kiina. Luonnollisesti jään kaipaamaan sieltä useita asioita. Ykkösenä ruokaa. Sitä, että ulkona ollessaan voi olla satavarma siitä, että jostain lähistöltä löytyy halpaa ja herkullista kiinalaista. Ja sitä, kuinka ystävällisestä tarjoilijasta ilahtuu kahta enemmän, kun sellainen ei ole itsestäänselvyys. Ja sitä, kun kaupasta lähtiessä huikataan 慢走啊! – kulje varovasti. Ja kuinka matkalla töihin voi ostaa katukeittiöstä aamupalaksi pari yhden rämpylän baozia, kahden ja puolen rämpylän babaozhoun tai vähän kalliimman mutta edelleen alle euron maksavan täytetyn munakasrullan. Ruoanlaittoa on tosin ollut ikävä, hyvä olla taas täällä paremmin varusteltujen keittiöiden valtakunnassa.
   Kiinan parhaita puolia on myös se, että siellä kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa ilman että kukaan kauheasti ihmettelee. Eläkeläisten diskotanssiflashmobit keskellä vilkasta kävelykatua tai sivistyneen näköisen nuoren naisen oopperalaulu matkalla ruokakauppaan ovat ihan arkipäivää. Jos joku vähän törttöilee liikenteessä tai tekee uukkarin keskellä risteystä niin mitä sitten, kaikkihan tekevät niin. Kiinalaiset ovat tietyllä tapaa enemmän luonnonlapsia ja valtavassa kaupungissa tapahtuu koko ajan kaikkea.

   Ääneen tätä en sanoisi, mutta ehkä on vähän ikävä myös sitä, että erottuu massasta. Ja sitä, miten helppo on tehdä paikallisiin vaikutus hyvin puutteellisellakin kielitaidolla.

Nyky-Peking ei enää juuri muistuta sitä Pekingiä, jossa synkällä 90-luvulla (ja vähän myös harmaalla 2000-luvulla) asuin, mutta ilmapiirissä on edelleen jotain tuttua. Ikävin muutos on ehdottomasti ollut saasteiden raju lisääntyminen, mikä on ehkä suurin syy siihen, miksen haluaisi siellä enää kovin pitkää ajanjaksoa asua. Mutta takuulla tulen loppuelämäni ajan käymään Pekingissä muutaman vuoden välein.

   Ja ainakin yksi kämppiksistä on todella innostunut tulemaan käymään Euroopassa saatuaan positiivisen kuvan länsimaisesta hyvinvoinnista, vaikken mielestäni erityisemmin edes mainostanut tai tuputtanut onnellisia elinolosuhteitamme. Kukaan neljästä kämppiksestä ei ole eläissään käynyt ulkomailla, eli ehkä heidänkin elämänsä ja maailmankuvansa vähän rikastui tästä vähän erilaisesta asukista kattonsa alla.

Vaikka liitelisin missä päin maailmaa minkä hyvänsä pituisen rupeaman ja vaikka siellä olisi kuinka kivaa, niin kotimaahan on kyllä aina ollut ihana palata. Kyllä sitä miettii, että pitäisi lakata pilkkomasta elämäänsä ympäri maailmaa tällä vauhdilla, mutta sitten sitä taas vain päätyy jonnekin. Lienee geeneissä.

   Tähän siis päättyvät Kiina-ilmiöt, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

   Rauhallista joulua ja elämyksellistä uutta vuotta kaikille!