Markkinointi ja mainonta

Jotteivät rapeat kolme vuotta markkinoinnin opintoja menisi tyystin hukkaan, saatte syvällisen analyysin kiinalaisen markkinoinnin ihmeellisestä maailmasta.

   Kiina elää mainoksista vähintäänkin yhtä paljon kuin Englanti. Televisiomainokset ovat yleensä jokseenkin hysteerisiä tai psykedeelisiä ja ulkomainonta kukoistaa. Kotioven kahvasta löytyy harva se päivä kaiken maailman lippulappusia, eivätkä kiinalaiset ole kuulleetkaan ”ei ilmaisjakelua, kiitos” -kulttuurista. Lyhyitäkin Youku-videoita ennen joutuu katsomaan puolisen minuuttia mainoksia, mutta sama taitaa kyllä päteä myös suosituimpiin YouTube-videoihin.

Tykkäsin yllä olevasta kasvovoidemainoksesta, joka löytyi metrotunnelin käytävästä.

”Puuttuuko raha, asunto, poikaystävä? Miten vain, iholtasi ei saa puuttua mitään!” Ja tytön kohdalla: ”Näkyykö minusta, että olen nukkunut vain kaksi tuntia?”

Kauppojen ulkopuolella on usein ikäiseni tyttö (no, vaikeahan näitä on arvioida kun kiinalaisilla naisilla on tapana näyttää samalta 15-vuotiaasta 40-vuotiaaksi) kuuluttamassa megafoniin päivän tarjouksia tai muuta mukavaa. Oma korvani pitää kaupan edustalla kuuluvaa möykkää todella luotaantyöntävänä, mutta kai se möykkä sitten kohderyhmäänsä vetoaa.

   Puhelinmyynti ja mainosviestit ovat Kiinassa ihan nextillä levelillä. Ei ole tavatonta saada päivittäin tusinan verran tekstiviestejä kaiken maailman yrityksiltä, vaikkei olisi ikinä luovuttanut numeroaan mihinkään. Puhelinmyyjät ovat ahkeria soittelemaan, vaikkakin osa puhelimitse esitetyistä tarjouksista on vain automaattiviestejä. Vaan mikäs siinä; jos yksi sadasta vastaanottaja tarttuu viestissä olevaan tarjoukseen, niin pelkästään Pekingin alueelle lähetetystä viestistä yritys saisi jo 200 000 uutta asiakasta.

   Joka ikisellä kioskilla, kaupalla ja liikkeellä on oltava ulkopuolellaan myös kyltti, joka vilkkuvilla neonvaloilla kertoo ravintolan nimen tai esimerkiksi ”täältä saa lähiliikenteen junalippuja”. Tämä outo valoilmiö ulottuu myös pikkukaupunkeihin, sillä onhan rafla ilman blingbling-kylttiä kuin talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää.

   Kiinalaiset verkkosivustot ovat täydellistä sekametelisoppaa. Navigointi on yleensä epäkäytännöllistä, sivujen reunat täynnä mainoskuvia ja mahdollinen asiallisuus tukahdutettu ylitsevuotavaan värienkäyttöön – tämä tietysti pätee valitettavan moneen sivustoon ympäri maailmaa, mutta Kiina vie tässä voiton, mennen tullen. Kansainvälisten firmojen kiinalaiset sivut näyttäisivät kuitenkin vastaavan yllättävän hyvin alkuperäistä saittia. Ilmeisesti tämä korostaa merkin ulkomaisuutta, joka monessa tapauksessa on kuluttajan mielestä hyvä ominaisuus.

   Tuotemerkit ovat jostain syystä valtavan tärkeitä. Kämppiksellä on tapana udella suosimiani tuotemerkkejä maitopurkeista piilareihin, vaikka olen useasti huomauttanut, etten ole lainkaan brändiuskollinen suurimmassa osassa ostopäätöksistäni. Enkä ole koskaan aiemmin päässyt esittelemään meikkilaukkuni sisältöä tuote tuotteelta ihan vain selostaakseni, että yleensä ostan vain jonkin satunnaisen ripsarin halvemmasta päästä. (Jep, sillä kyllä oli se tyttökaveri.)

   Kiinalainen kuluttaja on huomattavasti länsimaista helpompi saada ostamaan uusinta teknologiaa ihan vain siksi, että se on uusinta. Tosin osalle populasta riittää se, että tuote näyttää uudelta ja kalliilta, mihin luonnollisesti perustuu piraattituotteiden menestys niin elektroniikassa kuin tekstiileissäkin. Tinkimismarketeissa saa nähdä huomattavasti vaivaa, jos haluaa löytää vaikkapa edullisen laukun, joka ei edes yritä esittää mitään huippumerkkiä.

   Eikä kiinalaisesta markkinoinnista puhuttaessa voi jättää huomiotta WeChattiä. Monesta ravintolasta saa alennuksen tai muun palkkion ravintolan WeChat-sivun seuraamisesta, ja somemarkkinointia tapahtuu ylipäätään enemmän tässä älypuhelinsovelluksessa kuin ensisijaisesti koneella käytettävillä alustoilla. Suomessa kyllä roikutaan puhelimien äärellä busseissa, kaduilla ja kavereiden seurassa, mutta uskokaa tai älkää, pekingiläiset vaikuttavat viettävän vielä paljon enemmän aikaa mobiililaitteidensa parissa. Kaikkien kliseisten markkinointimottojen emoa siteeraten yritykset siis todellakin osaavat tavoittaa asiakkaansa siellä, missä he ovat.

   Näin tällä kertaa. Viikon päästä istuskelenkin jo Espoossa ihmettelemässä, miksi saan koko ajan eteeni uunissa paistettua ruokaa, miksi autot hidastavat kun olen astumassa suojatielle ja miksi ihmeessä kaikki menevät kylppäriin sukkasillansa.