Jotteivät rapeat kolme vuotta markkinoinnin
opintoja menisi tyystin hukkaan, saatte syvällisen analyysin kiinalaisen
markkinoinnin ihmeellisestä maailmasta.
Kiina elää mainoksista vähintäänkin yhtä
paljon kuin Englanti. Televisiomainokset ovat yleensä jokseenkin hysteerisiä tai psykedeelisiä ja
ulkomainonta kukoistaa. Kotioven kahvasta löytyy harva se päivä kaiken maailman
lippulappusia, eivätkä kiinalaiset ole kuulleetkaan ”ei ilmaisjakelua, kiitos”
-kulttuurista. Lyhyitäkin Youku-videoita ennen joutuu katsomaan puolisen
minuuttia mainoksia, mutta sama taitaa kyllä päteä myös suosituimpiin
YouTube-videoihin.
Tykkäsin yllä olevasta kasvovoidemainoksesta,
joka löytyi metrotunnelin käytävästä.
”Puuttuuko raha, asunto, poikaystävä? Miten vain, iholtasi ei saa puuttua mitään!” Ja tytön kohdalla: ”Näkyykö minusta, että
olen nukkunut vain kaksi tuntia?”
Kauppojen ulkopuolella on usein ikäiseni tyttö
(no, vaikeahan näitä on arvioida kun kiinalaisilla naisilla on tapana näyttää
samalta 15-vuotiaasta 40-vuotiaaksi) kuuluttamassa megafoniin päivän tarjouksia
tai muuta mukavaa. Oma korvani pitää kaupan edustalla kuuluvaa möykkää todella
luotaantyöntävänä, mutta kai se möykkä sitten kohderyhmäänsä vetoaa.
Puhelinmyynti ja mainosviestit ovat Kiinassa
ihan nextillä levelillä. Ei ole tavatonta saada päivittäin tusinan verran
tekstiviestejä kaiken maailman yrityksiltä, vaikkei olisi ikinä luovuttanut
numeroaan mihinkään. Puhelinmyyjät ovat ahkeria soittelemaan, vaikkakin osa
puhelimitse esitetyistä tarjouksista on vain automaattiviestejä. Vaan mikäs
siinä; jos yksi sadasta vastaanottaja tarttuu viestissä olevaan tarjoukseen,
niin pelkästään Pekingin alueelle lähetetystä viestistä yritys saisi jo 200 000
uutta asiakasta.
Joka ikisellä kioskilla, kaupalla ja
liikkeellä on oltava ulkopuolellaan myös kyltti, joka vilkkuvilla neonvaloilla
kertoo ravintolan nimen tai esimerkiksi ”täältä saa lähiliikenteen
junalippuja”. Tämä outo valoilmiö ulottuu myös pikkukaupunkeihin, sillä onhan
rafla ilman blingbling-kylttiä kuin talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää.
Kiinalaiset verkkosivustot ovat täydellistä
sekametelisoppaa. Navigointi on yleensä epäkäytännöllistä, sivujen reunat
täynnä mainoskuvia ja mahdollinen asiallisuus tukahdutettu ylitsevuotavaan värienkäyttöön – tämä tietysti pätee valitettavan moneen sivustoon ympäri
maailmaa, mutta Kiina vie tässä voiton, mennen tullen. Kansainvälisten firmojen kiinalaiset sivut
näyttäisivät kuitenkin vastaavan yllättävän hyvin alkuperäistä saittia. Ilmeisesti tämä korostaa
merkin ulkomaisuutta, joka monessa tapauksessa on kuluttajan mielestä hyvä ominaisuus.
Tuotemerkit ovat jostain syystä valtavan
tärkeitä. Kämppiksellä on tapana udella suosimiani tuotemerkkejä maitopurkeista
piilareihin, vaikka olen useasti huomauttanut, etten ole lainkaan
brändiuskollinen suurimmassa osassa ostopäätöksistäni. Enkä ole koskaan aiemmin
päässyt esittelemään meikkilaukkuni sisältöä tuote tuotteelta ihan vain
selostaakseni, että yleensä ostan vain jonkin satunnaisen ripsarin halvemmasta
päästä. (Jep, sillä kyllä oli se tyttökaveri.)
Kiinalainen kuluttaja on huomattavasti
länsimaista helpompi saada ostamaan uusinta teknologiaa ihan vain siksi, että
se on uusinta. Tosin osalle populasta riittää se, että tuote näyttää uudelta ja kalliilta, mihin
luonnollisesti perustuu piraattituotteiden menestys niin elektroniikassa kuin tekstiileissäkin.
Tinkimismarketeissa saa nähdä huomattavasti vaivaa, jos haluaa löytää
vaikkapa edullisen laukun, joka ei edes yritä esittää mitään huippumerkkiä.
Eikä kiinalaisesta markkinoinnista puhuttaessa voi
jättää huomiotta WeChattiä. Monesta ravintolasta saa alennuksen tai muun
palkkion ravintolan WeChat-sivun seuraamisesta, ja somemarkkinointia tapahtuu
ylipäätään enemmän tässä älypuhelinsovelluksessa kuin ensisijaisesti koneella
käytettävillä alustoilla. Suomessa kyllä roikutaan puhelimien äärellä
busseissa, kaduilla ja kavereiden seurassa, mutta uskokaa tai älkää, pekingiläiset vaikuttavat viettävän vielä paljon enemmän aikaa
mobiililaitteidensa parissa. Kaikkien kliseisten markkinointimottojen emoa
siteeraten yritykset siis todellakin osaavat tavoittaa asiakkaansa siellä,
missä he ovat.
Näin tällä kertaa. Viikon päästä istuskelenkin
jo Espoossa ihmettelemässä, miksi saan koko ajan eteeni uunissa paistettua
ruokaa, miksi autot hidastavat kun olen astumassa suojatielle ja miksi ihmeessä kaikki
menevät kylppäriin sukkasillansa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti