Informaatio tahtoo olla vapaata

Universaalisti tunnettu tosiasia on, että kiinalaiset elävät ja vaikuttavat mediasensuurin synkässä varjossa. Kyllähän he sen itsekin tietävät.

   Oikeus sananvapauteen on kirjattu Kiinan perustuslakiin, mutta kaikki kansallista turvallisuutta häiritsevä julkinen huutelu on kielletty tarkentavissa laeissa. Kiinan kommunistinen puolue ei mitenkään salaile sitä, että esimerkiksi internetiä sensuroidaan suurella palomuurilla. Sensuurin tarkoituksena ei ole kiusata ketään, vaan ylläpitää sosiaalista harmoniaa ja suojella puutteellisella arviointikyvyllä varustettuja kansalaisia vapaan median tuomalta sekametelisopalta, jossa kukaan ei voi tietää, mikä on totta, mikä vääristeltyä totuutta, mikä puhdasta valhetta ja mikä pelkkää trollausta.

   Se on oikeastaan aika kaunis ajatus. Me länkkärit olemme tottuneet siihen, että kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, ja verkossa on helppo saada kuuluville niin valistuneita kuin valistumattomiakin mielipiteitä. Netti on tulvillaan tavallisten pulliaisten säveltämää valkoista kohinaa, joka ei yleensä edes ansaitsisi tulla kuulluksi. Siinä missä paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa, paras argumentti vapaata mediaa vastaan on viiden minuutin seikkailu somessa, uutissivustojen kommenttipalstoilla tai lähikaupan iltapäivälehtiständillä.

   Sosiaalinen media tietysti kukoistaa täälläkin. Tavallinen hutongintallaaja voi marmattaa netissä melko vapaasti kokemistaan vääryyksistä, mutta tietty kohteliaisuus isänmaata kohtaan kannattaa luonnollisesti aina pitää mielessä. Länkkäreiden somealustojen blokkaaminen on miltei yhdenarvoista, kun ottaa huomioon kiinalaisten käsittämättömän väenpaljouden. Twitterillä ja täkäläisellä Weibolla on suurin piirtein saman verran käyttäjiä, ja ajatelkaa jos kaikki voisivat liittyä Facebookiin – yhtäkkiä enemmistö tämän muka kansainvälisen palvelun käyttäjistä olisi kiinalaisia.

   Hakupalvelu Baidu on Googlen tavoin laajentanut vuosien saatossa toimialaansa valtavasti ja sisältää nykyään muun muassa sanakirjan, kartat, musiikkipalvelun ja Baidu Tietää -osion, josta löytyy vastaus ihan kaikkeen. Jos ei löydy, niin sinne voi lätkäistä päätään vaivaavan kysymyksen, ja suurella todennäköisyydellä miljardista kiinalaisesta joku vastaa parin minuutin sisällä. (Hauskana kielifaktana vielä, että kiinassa baidua voi käyttää verbinä samalla tavalla kuin englannissa googlea.) Kiinalaisilla on kyllä siis saatavilla kaikki palvelut, ja mikään ei estä ulkomaalaisia liittymästä täkäläisiin somealustoihin, jos haluavat kommunikoida kiinalaisten tuttaviensa kanssa.

   Kaikesta tiedotuksesta vastaa käytännössä kansallinen uutistoimisto Xinhua. Tapahtumien uutisointi eri medioissa on ihailtavan yhtenäistä, eikä kiinalaisten tarvitse kärsiä lööpeistä ja klikintuhlailusta läheskään niin paljon kuin meidän. Luonnonkatastrofeista, terrori-iskuista ja epidemioista kyllä tiedotetaan tarpeen tullessa, mutta liika varoittelu ja pelottelu vain lietsoisivat turhaan yleistä paniikkia.

   Journalistit loukkaantuvat kauheasti, kun heitä ei päästetä mässäilemään yhteiskunnan epäkohdilla ja haukkumaan hallitustaan. Ikään kuin hallinto missään muuallakaan olisi täydellistä. Olisihan se ihan hienoa, jos asioista informoitaisiin meilläkin vähän objektiivisemmin ja joku ylemmän tahon fiksu jehu suodattaisi typerät kommentit bittiavaruuteen.

   Niin että onko vapaa media sitten se kaikkein tärkein itseisarvo?

   Niin, no. Eettiset kysymykset, poliittiset vangit, tavisten mustavalkoinen käsitys kansainvälisistä suhteista ja yksipuoliset mielipiteet vähemmistöalueiden hallinnosta ovat vielä oma keissinsä. Mutta ihan oikeasti, joka kerta kun tappelen vpn-yhteyden kanssa saadakseni blogitekstit julkaistua tällä pahamaineisen Googlen ylläpitämällä alustalla, haluaisin sanoa puolueen julkisuusosastolle(!) tasan kaksi sanaa:

   Relatkaa vähän.